Kisapappi Olli-Pekka Silfverhuth on kulkenut pitkän ja antoisan matkan paraurheilijoiden mukana

Kiitollisuus on ensimmäinen asia, jonka Olli-Pekka ”Olsa” Silfverhuth nostaa esiin miettiessään pitkäaikaista matkaansa paralympiajoukkueen kisapappina. Tampereen tuomiorovastina ja tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana työskentelevän Silfverhuthin pitkä työ urheilun parissa huomioitiin tänä vuonna myös liikunnan ansioristillä.

Silfverhuth on kiitollinen siitä, että hän on saanut olla monen urheilijan matkassa pitkään. Hän on kisapappina saanut nähdä esimerkiksi Leo-Pekka Tähden uran kaikki paralympialaiset Ateenasta 2004 Pariisiin 2024. Yleisurheilijoiden parissa Silfverhuth on ollut monissa muissakin arvokisoissa, mutta jo paralympiajoukkueen kanssa toimiessa moni urheilija on tullut tutuksi.

– Olen oppinut tuntemaan osan urheilijoista hyvin ja olen saanut olla mukana heidän urheilijan matkallaan. Olen nähnyt pitkien urheilu-urien monia vaiheita. Upeiden urheilijoiden lisäksi olen saanut tutustua valmentajiin ja myös muihin taustahenkilöihin, Silfverhuth kertoo.

Suoritusvapaa alue ja kokonaisvaltainen läsnäolo

Silfverhuth on seurannut ilolla myös paraurheilun arvostuksen lisääntymistä Suomessa. Vuodesta 2004 paraurheilun arvostus ja median kiinnostus on kasvanut valtavasti, mikä ilahduttaa häntä.

– Olen tosi vaikuttunut siitä sitoutumisesta, mitä urheilijoilla on ollut omaan uraansa ja omaan tekemiseensä. Samoin myös valmentajilla.

Maailma on muuttunut, mutta kisapapin rooli on perusasetelmaltaan pysynyt ennallaan. Silfverhuth on halunnut olla rakentamassa suoritusvapaata aluetta sekä urheilijoille että taustajoukoille.

– Se on rooli, johon liittyy kokonaisvaltainen läsnäolo. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että olen ollut valmis tekemään monenlaisia tehtäviä. Tietysti olen ollut pappina ja tuonut läsnäoloa, kuuntelua ja kohtaamista. Lisäksi olen tehnyt yleisiä tehtäviä. Olen kokenut ne luontevana.

Yhtenä muutoksena Silfverhuth on kokenut sen, että hän on ollut viime vuosina enemmän tekemisissä myös valmentajien kanssa ja pyrkinyt olemaan heidän tukenaan.

– Näiden vuosien aikana myös urheilupsykologit ovat tulleet mukaan urheiluun. Oma kokemukseni on, että heidän kanssaan yhteistyö on pelannut tosi hyvin. Molemmille on löytyneet roolit luontevasti, enkä itse ajattele ollenkaan niin, että ne olisivat jotenkin vastakkaisia tehtäviä. Tulokulma on hiukan erilainen, mutta töissä on kuitenkin paljon yhteistä ja sellaista joukkueen kannattelua.

Energiaa liikunnasta ja metsästä

Silfverhuth on ollut nykyisessä virassaan 2,5 vuotta. Toimi on vastuullinen ja paljon työtä sisältävä virka.

– Mahdollisuudet kisapapin työn tekemiseen ovat rajallisemmat kuin aikaisemmin, mutta toistaiseksi olen yrittänyt vielä olla mukana.

Kiireiselle työlle vastapainoa tarjoaa liikunta ja luonto.

– Saan energiaa ennen kaikkea metsästä ja luonnosta. Liikun paljon. Hiihdän talvella sekä suunnistan ja polkujuoksen kesällä. Liikun paljon metsässä muutenkin, välillä ihan vaan vaeltaen ja retkeillen.

Liikunnan lisäksi Silfverhuthille tärkeää tasapainoa ja energiaa antavat perhe, läheiset ystävät ja kulttuuri.

– Olen kirjojen ja kulttuurin aktiivikuluttaja, Silfverhuth toteaa.

Teksti: Heidi Lehikoinen