Alvar Sandström

Paraurheilu Suomessa on käynnistynyt sotainvalidien urheilutoiminnasta toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Alvar Sandström (k. 29.5.2006) vaikutti monipuolisesti eri rooleissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin sotainvalidien urheilun ja samalla koko suomalaisen paraurheilun kehittymiseen nykyiseen kukoistukseensa.

Kirkkonummelaislähtöinen Sandström oli urheilumies henkeen ja vereen jo nuoresta pitäen. Hän muutti Helsinkiin opiskelemaan Svenska lyceumiin ja pelasi pääkaupungissa jalkapalloa sekä harrasti yleisurheilua.

Ylioppilaaksi Sandström kirjoitti vuonna 1945. Siinä vaiheessa hän oli jo sotainvalidi. Hän astui polkumiinaan Syvärillä keväällä 1942 ja oikea jalka jouduttiin amputoimaan säärestä alaspäin.

Jalkapallon pelaaminen jäi luonnollisista syistä, mutta urheilu ja liikunta pysyivät mukana Sandströmin elämässä vähintään yhtä vahvana kuin ennen sotaa. Kun ensimmäiset viralliset sotainvalidien urheilukilpailut järjestettiin Oulussa 1946, Sandström oli mukana.

– Osallistuin tuhannen metrin kävelyyn ja 10 kilometrin pyöräilyyn. Pyöräilyssä pääsin hopealle, rinnan mitan hävisin voittajalle, mutta kävelyn voitin. Meitä oli siellä melkein 500 osanottajaa, ja en tiedä muista, mutta minä kun pääsin sieltä kotiin, niin minulla oli iso lohi toisessa kainalossa ja teemakkara toisessa. Se on jäänyt mieleen, Sandström muisteli Ylen haastattelussa.

Sotainvalidien urheilutoiminnan organisoituminen oli alkanut jo sodan aikana. Sotainvalidien Veljesliiton alaisuuteen perustettiin urheilutoimikunta vuonna 1945. Sandström tuli valituksi urheilutoimikuntaan vuonna 1951, ja kun aika oli kypsä Sotainvalidien Urheiluliiton perustamiselle vuonna 1960, oli Sandström mukana liiton ensimmäisessä johtokunnassa. Urheiluliiton puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1978 aina liiton lopettamiseen asti vuonna 2001.

Sandströmin oma urheilu-urakin jatkui vielä jonkin aikaa 1950-luvulle, lajeina pääasiassa kävely ja pyöräily, mutta nopeasti kävi selväksi, että hän tunsi erityistä vetoa sotainvalidien aseman kehittämiseen yhteistyön ja vaikuttamisen keinoin. Hän suuntautui järjestötoimintaan.

– Veljien tukeminen oli Alvarille tärkeää. Ei pelkästään vamman lääketieteellinen hoitaminen, vaan se, että liikuntaa ja urheilua harrastamalla vaikeudet ja haitat unohtuvat, mikä parantaa mielialaa. Lisäksi liikunnan avulla pystyi myös pitämään yhteyttä kohtalonveljiin, muistelee Sotainvalidien Veljesliiton entinen pääsihteeri ja puheenjohtaja Juhani Saari.

– Hän oli syvälle sitoutunut näihin aihepiireihin. Lisäksi hän oli aina hymyilevä ja hyvällä tuulella ja onnistui kohottamaan myös tapaamiensa ihmisten mielialaa ja nostattamaan heidän intoaan asioiden eteenpäin viemiseksi, Saari jatkaa.

Sotainvalidien Veljesliiton hallitukseen vuodet 1959–1977 kuulunut ja sen jälkeen mm. liiton Helsingin piirin toiminnanjohtajana työskennellyt Sandström oli moneen suuntaan verkostoitunut. Hän oli vahva linkki paitsi Sotainvalidien Urheiluliiton ja Sotainvalidien Veljesliiton välillä myös kansainvälisiin piireihin päin.

Suomen ja ruotsin lisäksi Sandström puhui hyvää englantia ja saksaa, ja loikin tiiviit yhteydet molempiin maihin. Vuonna 1952 Sandström lähti yhdessä Harri Kivikosken ja Roland Wiikin kanssa saksalaisten kutsumana tutustumaan Saksan paraurheilun mestaruuskilpailuihin Listiin Syltin saarelle. Tästä alkoi yhteistyö, jonka seurauksena paitsi suomalaisurheilijoita osallistui menestyksekkäästi useisiin Saksassa järjestettyihin kisoihin myös saksalaisvieraita kävi Suomen kisoissa.

Pohjoismainen paraurheilutoimikunta perustettiin Tanskassa vuonna 1969 ja virallisempi pohjoismainen järjestö Nordiska Handikappidrottsförbundet (NordHIF) Islannin Reykjavikissa 1976. Sandström oli Suomen edustaja NordHIFin hallituksessa vuosina 1981–1988 ja järjestön puheenjohtaja vuosina 1985–1986.

Sotainvalidien Urheiluliitto oli perustajajäsen kansainvälisessä paraurheilujärjestö ISODissa (International Sport Organisation of the Disabled), joka perustettiin Pariisissa vuonna 1964. Sotainvalidien Urheiluliitto luovutti jäsenyytensä ISODissa Suomen Invalidien Urheiluliitolle 1980-luvun lopussa, kun ikääntyneiden sotainvalidien osuus kansainvälisessä paraurheilussa oli kutistunut. Samalla ISOD myönsi Sotainvalidien Urheiluliitolle kunniajäsenyyden, jota Sandström oli vastaanottamassa Kanadan Ottawassa vuonna 1989.

Sandström oli perustamassa Amputoidut ry:tä ja amputoiduille sotainvalideille suunnattua kuntoutuslaitosta Helsingin Kaskisaareen vuonna 1957. Urheilulla ja liikunnalla oli iso rooli Kaskisaaren toiminnassa. Keskuksen kuntoutusjohtajaa Veikko Allista pidetään mm. suomalaisen istumalentopalloilun isänä. Sandström oli mukana Kaskisaaren isännistössä alusta saakka aina vuoteen 1990 asti.

Suomalainen paralympiaurheilu käynnistyi sotainvalidien kautta. Suomen ensimmäinen paralympiamitalisti on vuoden 1960 Rooman kesäkisoista uintikultaa voittanut lempääläläinen sotainvalidi Tauno Valkama. 1980-luvulle tultaessa sotainvalidien osuus Suomen paralympiajoukkueissa hiipui nopeasti. Sandströmille yhteistyö niin sanottujen siviili-invalidien kanssa oli niin luontevaa, että hän toimi mielihyvin paralympialaisten hiihtojoukkueen huoltajana ja johtotehtävissä vielä vuoden 1988 kisoissakin, vaikka sotainvalidiurheilijoiden aika alkoi jo olla ohi.

Sandström valmistui 1953 insinööriksi ja teki pitkän työuran osastoinsinöörinä Strömbergillä, jaostonhoitajana Instrumentariumilla ja myyntipäällikkönä Hedengrenillä, Rosenlewillä ja Hackmanilla.

Alvar Sandströmille myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi vuonna 1992.