- Etusivu
- Urheilijalle
- Paralympialaiset
- Milano-Cortina 2026
- Uutiset
- Suomen paralympiajoukkue palasi kotimaahan kaksi mitalia mukanaan
Suomen paralympiajoukkue palasi kotimaahan kaksi mitalia mukanaan
17.3.2026

Milano-Cortinan talviparalympialaisissa 6.–15.3. kilpaillut Suomen paralympiajoukkue palasi maanantai-iltana takaisin kotimaahan onnistuneelta kisareissulta. Urheiluministeri Mika Poutala oli vaikuttunut paitsi suomalaisten onnistumisprosentista paralympialaisissa, myös kisojen kaikkia kannustavasta tunnelmasta.
Helsinki-Vantaan lentokentällä vastassa joukkuetta tervehtimässä oli muun muassa aiemmin myös paikan päällä suomalaisten kisoja seurannut urheiluministeri Mika Poutala.
– Se, mikä jäi isoimpana mieleen, on että paralympialaisissa on urheilun totisin ja hienoin puoli tosi vahvasti läsnä. Ensinnäkin se, että kaikille kuuluu urheilu. Ja toiseksi se, että kaikkia kannustetaan. Kuka tahansa siellä tuli rinnettä alas, tai kuka tahansa siellä hiihti, tuntui että koko katsomo oli aina kannustamassa ja taputtamassa, se oli mielettömän hienoa, Poutala sanoi kiitospuheessaan urheilijoille, ja jatkoi:
– Ja myös kilpakumppaneita kannustettiin. Sen toivoisi paralympialaisten ja paraurheilun kautta tulevan kaikkeen muuhunkin urheiluun. Urheilu tuo meitä yhteen, yhdistää, antaa meille mahdollisuuden ilmaista itseämme ja myös koetella itseämme ja haastaa omia rajoja.
Poutala kiitti puheessaan arvokasta työtä tekeviä urheilijoiden taustajoukkoja, ja tietenikin itse urheilijoita:
– Onnistumisprosentti oli näissä kisoissa mieletön! Viisi osallistujaa kilpailuissa, ja kaksi, tai oikeastaan kolmekin mitalia, Poutala sanoi viitaten myös Inkki Inolan opashiihtäjä Reetu Inkilän kaulassa roikkuvaan hopeaan. – Tällaista onnistumisprosenttia ei usein tämän tason kilpailuissa tapaa. Iso kiitos kaikille urheilijoille, jotka olivat mukana. Kun pääsee paralympialaisiin, se on huikea suoritus sinällään – ja täällä on moninkertaisia paralympiaurheilijoita, joten työ on ollut pitkäjänteistä.



Sari Rautio: Tämä aika tarvitsee unelmien todeksi tekemistä
Ministeri Poutalan rinnalla Suomen Paralympiakomitean puheenjohtaja Sari Rautio kiitti urheilijoita, joukkuetta ja kaikkia taustavoimia paitsi onnistumisesta, myös esimerkin näyttämisestä toisten kannustamisessa ja yhteistyössä.
– Paraurheilulla, niin kuin urheilulla aina, on itseisarvo, joka on valtavan tärkeä. Mutta urheilulla on myös välinearvo: se, millaisia me olemme ihmisinä ja suhteessa toisiimme. Miten otamme huomioon, kannustamme, tuemme – ja olemme mukana iloitsemassa siitä, kun joku onnistuu. Miten nähdään hyvää, nähdään mahdollisuudet. Sen kaltaista asennetta tämä maailma tarvitsee.
Rautio iloitsi Milano-Cortinan paralympialaisten tavoittaneen maailmanlaajuisesti ennätysmäärän katsojia ja uutisoinnin seuraajia.
– Kun aina sanotaan, että te huippu-urheilijat olette esikuvia, niin – ei paineita, mutta näinä aikoina te olette sitä todella paljon. Kaikki on mahdollista, ja tämä aika tarvitsee unelmien todeksi tekemistä.
Joukkueenjohtaja Kimmo Mustonen: Tavoitteet täyttyivät, urheilijoilla otollinen aika nousta podiumille
Suomen paralympiajoukkue lähti Milano-Cortinaan virallisena tavoitteenaan kaksi mitalia, ja palaa nyt kotiin juuri kaksi mitalia mukanaan. Ennakkoon mitalikandidaatteina pidetyt Inkki Inola ja Nette Kiviranta voittivat kisoissa molemmat hopeaa, Inola 10 km perinteiseltä maastohiihtomatkalta ja Kiviranta alppihiihdon pujottelusta.
– Tietenkin olemme tyytyväisiä, kun mitalitavoite täyttyi. Inkillä ja Netellä oli viimeisimpien MM-kisojen ja maailmancupien kilpailujen perusteella mahdollisuudet mitaleille, vaikka tietenkään kaikki paralympialaisissa kilpailleet eivät ole olleet niissä kilpailuissa mukana. Mahdollisuudet realisoituivat, ja tavoitteemme mitalien suhteen täyttyi hienosti, sanoo Suomen joukkueenjohtaja Kimmo Mustonen.
Mustonen analysoi onnistumisten taustalla olevan sekä pitkäjänteistä työtä että nopeaa viimeaikaista kehitystä:
– Inkin kanssa mitalia on paralympialaisistakin metsästetty jo jonkin aikaa, ja nyt oli sille otollinen aika tulla. Nette on nostanut tasoaan taas tämän kauden aikana jo todella paljon, ja pystyi nyt voittamaan muun muassa Saksan Anna-Lena Forsterin, jota oli aiemmin vielä monta sekuntia jäljessä, siinä näkyy mielestäni kehitys hyvin.
Mustonen näkee, että enemmänkin olisi lopulta ollut otettavissa.
– Netellä toinenkin mitali oli todella lähellä suurpujottelussa, jossa ensimmäisen kierroksen pieni virhe käytännössä maksoi sen. Inkin kohdalla taas odotukset olivat kovat myös perinteisen sprintille, josta tuli pettymys – eniten tietenkin hänelle itselleen. Siinäkin nähtiin hieno nousu, kun Inkki pystyi nollaamaan tilanteen ja seuraavana päivänä hiihtämään mitalin.

Tunnelma ja tekeminen talviparalympialaisissa hyvää – Taustatiimit ja tukijoukot tärkeänä tekijänä
Kimmo Mustonen kiittelee Milano-Cortinan kisojen tunnelmaa, ja hänelläkin on esittää kiitoksensa urheilijoiden itsensä lisäksi taustalla toimiville tiimeille:
– Täytyy kiittää kaikkia taustajoukkoja sekä Predazzon että Cortinan kisakylissä. Molemmissa kisakylissä aisti hyvän tunnelman ja tekemisen. Siitä kiitos kaikille joukkueen taustahenkilöille. Oli myös mukava nähdä, että urheilijoiden suurimpia tukijoukkoja, perheitä, ystäviä ja läheisiä riitti katsomoissa.
Mustonen kertoo, että toimiviin taustatiimeihin oli panostettu erityisesti:
– Predazzossa satsattiin siihen, että Inkillä ja Reetulla olisi paras mahdollinen kilpailukyky taistella mitaleista – suksihuolto ja lihashuolto pelasivat, ja oli tehty onnistuneita valintoja siltä osin. Samalla tavalla Cortinaan saatiin Neten koko oma tiimi ja tukijoukot mukaan. On hienoa, että Cortinassa myös Maiju Laurila ja Matti Sairanen pääsivät tekemään oman tasonsa mukaiset, onnistuneet suoritukset.















