- Etusivu
- Lajit
- Maalipallo
- Uutiset
- Suomella kahden tappion ja vain yhden tehdyn maalin päivä maalipallon EM-kilpailuissa Montenegrossa
Suomella kahden tappion ja vain yhden tehdyn maalin päivä maalipallon EM-kilpailuissa Montenegrossa
12.12.2023

Sekä Suomen miesten että naisten maajoukkueet hävisivät tiistaiset ottelunsa maalipallon Euroopan mestaruuskilpailuissa Montenegron Podgoricassa. Miehet taipuivat selkein 0–9-lukemin Ukrainaa vastaan. Naiset puolestaan joutuivat toteamaan Kreikan paremmakseen maalein 1–2.
– Katastrofialku jälleen kerran. Vaikea ottelu, eikä missään vaiheessa saatu hyökkäyspeliä rennoksi. Ukraina puolusti kiven kovaa. Vielä on kuitenkin mahdollisuudet jatkopaikkaan, totesi miesten joukkueen päävalmentaja Pasi Koivukari.
Suomen miehet ovat hävinneet turnauksen kolme ensimmäistä otteluaan. Viiden joukkueen alkulohkosta aukeaa kuitenkin paikka puolivälieriin neljälle parhaalle, joten voittamalla keskiviikkona alkulohkon päätöspelissään kisaisäntä Montenegron vähintään kahdella maalilla Suomi voi vielä kammeta itsensä jatkopeleihin. Lohkon jumbosija tietää tippumista ensi vuodeksi EM-kilpailujen B-sarjaan ja samalla haaveet Pariisin paralympialaisiin selviytymisestä hautautuvat.
Miesten joukkueelle lisähuolta aiheutti avainpelaaja Erkki Miinalan loukkaantuminen Ukraina-pelissä. Hänen osallistumisensa ratkaisevaan Montenegro-peliin on epävarmaa.
Suomen naiset kärsivät maalin tappion tasaväkisessä ottelussa Kreikkaa vastaan. Iida Kauppila heitti päivän ainoan suomalaismaalin kaventaen pelin 1–2:een kymmenen sekuntia ennen ottelun loppua.
– Kreikka pystyi tosi hyvin puolustamaan meidän hyökkäysyritykset ja oli tällä kertaa meitä parempi. Ollaan silti edelleen jatkossa ja keskiviikkona lähdetään kaatamaan Ranskaa, jotta saadaan mieluisampi vastustaja puolivälieriin, totesi naisten joukkueen päävalmentaja Arttu Mäkinen.
Voittamalla Ranskan keskiviikkona Suomi välttäisi alkulohkon nelossijan, joka tietäisi puolivälierävastustajaksi hallitsevaa maailmanmestaria Turkkia.
Suomen joukkueet
Miehet
Pelaajat
- #3 Eetu Eronen, seura: O.P. Hurricanes, kotipaikka: Vantaa
- #4 Erkki Miinala, seura: Old Power, kotipaikka: Espoo
- #6 Markus Tihumäki, seura: Aisti Sport, kotipaikka: Espoo
- #7 Petri Posio, seura: Pro Näpäjä, kotipaikka: Kouvola
- #8 Miika Honkanen, seura: Aisti Revolution, kotipaikka: Vantaa
- #9 Joni Ylönen, seura: Pro Näpäjä, kotipaikka: Espoo
Valmennus
- Pasi Koivukari, päävalmentaja
- Katja Heikkinen, lajivalmentaja
- Teemu Honkanen, fysioterapeutti
- Mikko Häyrinen, videoanalyytikko
Naiset
Pelaajat
- #1 Milla Lappalainen, seura: O.P. Vixens, kotipaikka: Espoo
- #2 Krista Leppänen, seura: O.P. Vixens, kotipaikka: Tampere
- #4 Raisa Kuusela, seura: Aisti United, kotipaikka: Vantaa
- #5 Iida Kauppila, seura: O.P. Vixens, kotipaikka: Vantaa
- #6 Jasmin Mikkola, seura: Aisti Open, kotipaikka: Helsinki
- #7 Miina Grönroos, seura: Aisti Inclusion, kotipaikka: Riihimäki
Valmennus
- Arttu Mäkinen, päävalmentaja
- Pia Palosvirta, huoltaja
- Mikko Häyrinen, videoanalyytikko