- Etusivu
- Lajit
- Maalipallo
- Uutiset
- Old Powerille viides peräkkäinen maalipallon miesten Suomen mestaruus
Old Powerille viides peräkkäinen maalipallon miesten Suomen mestaruus
22.5.2022

Espoolainen Old Power voitti viidettä kertaa peräkkäin näkövammaisten maalipalloilun Suomen mestaruuden. Espoon Leppävaarassa pelatussa finaalissa olivat vastakkain osuvasti nimetyt joukkueet, kun vantaalainen Aisti Revolution (suomeksi Vallankumous) yritti kammeta valtaistuimelta hallitsevaa mestaria Old Poweria (Vanha voima). Mestari piti kuitenkin pintansa selkein 9–4-lukemin.
Aisti Revolution pelasi Leppävaaran lopputurnauksessa varamiehisenä. Etenkin joukkueen kantavan voiman Petri Posion puuttuminen rivistä heikensi joukkueen mestaruusmahdollisuuksia.
– Ei sorruttu ainakaan siihen, että olisimme ylimielisesti lähteneet finaaliin. Onnistuimme olemaan nöyriä ja se näkyi tulostaululla, Old Powerin Mikko Viittala totesi.
Old Powerin mestarijoukkue oli sama kuin edellisvuonna. Jani Vesalaiselle ja Eetu Eroselle mestaruus oli uran neljäs, Erkki Miinalalle seitsemäs ja Viittalalle jo kahdeksas.
– Ensimmäisiä mestaruuksia juhlittiin aina tosissaan, vedettiin kentällä ränttätänttää ja öljytyt lantiot sheikkasivat. Se on vähän laantunut vuosien mittaan, mutta vähän viiveellä sitä aina oppii arvostamaan näitä voittoja, Viittala sanoi.
Oululaislähtöinen espoolainen lopetti muutama vuosi sitten maajoukkueuransa, mutta kansallisessa sarjassa pelaaminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
– Tämä on mukavaa hommaa ja sarjaturnauksia varten treenaaminen tuo arkeen rutiineja ja rakennetta. Motivaatio löytyy aina ja nämä finaaliturnaukset palkitsevat pitkän kauden. Maajoukkuetta ei ole ollut edes ikävä, tämä on riittävän nautinnollista, Viittala luonnehti.
Miesten SM-sarjan pronssia voitti espoolainen O.P. Hurricanes, joka oli lauantain välieräsarjassa lähellä voittaa Old Powerin. Hurricanes voitti ensimmäisen osaottelun ja johti pitkään toistakin, kunnes Erkki Miinala tasoitti ja vei sitten jatkoaikamaalillaan ratkaisun kolmanteen osaotteluun. Siinä O.P. Hurricanesin takki oli jo tyhjä ja Old Power voitti 12–2-maalein.
Hollantilaiskaksikko nauttii Suomen reissuista

Maalipallossa pelataan kansallisella tasolla miesten SM-sarjan lisäksi myös avointa SM-sarjaa, jossa voivat pelata naispelaajat sekä harrastetason miespelaajat. Avoimen SM-sarjan mestaruuden vei espoolainen O.P. Flying Ducks, joka voitti finaalissa konkaripelaajista koostuneen lahtelaisen Näpäjä XX:n maalein 3–2.
O.P. Flying Ducksissa pelasi kotimaisten Krista Leppäsen ja Susanna Halmeen lisäksi hollantilaiset Stephanie Boenink ja Cecile Troost.
Hollanti on vahva paraurheilumaa, mutta maalipallossa he eivät ole menestyneet. Boenink ja Troost ovat kansainvälisen tason pelaajia, mutta kollegoita maassa on liian vähän. Viime vuosina Hollanti ei ole saanut kasaan naisten maajoukkuetta.
– Huomasimme muutama vuosi sitten Facebookissa mainoksen, jossa Old Power etsi kahta naispelaajaa kansainväliseen seurajoukkueturnaukseen. Me ilmoittauduimme mukaan ja se oli mahtavaa. Sen jälkeen saimme hullun idean siitä, että voisimme tulla pelaamaan myös Suomen sarjaa, Boenink kertasi.
Kaksikko sanoo menettäneensä toivonsa sen suhteen, että Hollantiin saataisiin kunnon maalipallosarja tai edes naisten maajoukkuetta kasattua. Troost muutti Saksaan, jotta pystyy harjoittamaan paremmin rakasta lajiaan. Troost ei olekaan päässyt mukaan kaikkiin Suomen turnauksiin. Boenink sen sijaan on nähnyt vaivaa päästäkseen paikalle joka kerta koronaviruspandemian aiheuttamista rajoituksista huolimatta.
– Tulemme mielellämme jatkossakin Suomeen pelaamaan. Minun täytyy tosin katsoa, miten hyvin aikataulut osuvat yhteen saksalaisen joukkueeni pelien kanssa, mutta tulen aina kun pystyn. On ollut mahtavaa pelata täällä ystäviemme kanssa, Troost sanoi.
Avoimen SM-sarjan pronssia voitti espoolainen O.P. Juniors, jolla oli melko karu kohtalo. Joukkue voitti runkosarjassa kaikki 15 otteluaan, mutta välierässä Näpäjä XX yllätti sen maalein 4–3 ja näin espoolaisten oli tyytyminen pronssiin.