Näkövammaisten menestyslajin historia kansien välissä – 60 vuotta suomalaista maalipalloa

Suomen Paralympiakomitea on julkaissut 60 vuotta suomalaista maalipalloa -historiikin. Historiikki sisältää muun muassa tasavallan presidentin Sauli Niinistön tervehdystekstin, vuosikymmenittäin etenevän tekstiosion lajin parissa toimineiden ihmisten haastattelujen kera sekä laajan tilasto-osion. Suomi on voittanut historiansa aikana maalipallossa mm. kolme paralympiakultaa, kolme maailmanmestaruutta ja kuusi Euroopan mestaruutta. Mitalisateen lisäksi laji on antanut sen parissa toimineille ihmisille valtavasti yhteisöllisyyttä ja tunteiden kirjoa laidasta laitaan. 

Tiivistelmä 60 vuotta suomalaista maalipalloa -historiikista

Arvo Karvinen, joka oli menettänyt näkönsä lapsena räjähdeonnettomuudessa, oli yksi sodan jälkeisten vuosikymmenten aktiivisimmista näkövammaisten urheilun ja liikunnan kehittäjistä Suomessa. Vuonna 1961 nuori Karvinen vieraili Saksassa ja tutustui näkövammaisille henkilöille suunnattuun joukkuepalloilulajiin nimeltä maalipallo. Karvisen mukana maalipallo saapui silloisen Sokeain Keskusliiton (nykyinen Näkövammaisten liitto) ja sen alaisuuteen perustetun urheiluasiaintoimikunnan tietoisuuteen.

Maalipallo oli kehitetty toisen maailmansodan jälkeen Keski-Euroopassa sodassa sokeutuneiden henkilöiden kuntoutusmuodoksi. Suomessakin sotasokeat harrastivat lajia lomakeskuksessaan Heinolan Myllyojalla. Laajemmin suomalaisen näkövammaisyhteisön pariin laji levisi kuitenkin Sokeain Keskusliiton urheiluasiaintoimikunnan kautta 1960-luvun puolivälistä lähtien, jolloin näkövammaisten alueyhdistykset saattoivat alkaa tilata lajin suomennettuja sääntöjä ja Saksasta tuotuja palloja käyttöönsä.

Ensimmäinen maalipalloturnaus järjestettiin 7. maaliskuuta 1971 Turussa Puolalan kansakoululla. Turnausta isännöi Turun Sokeainyhdistys ja sen voittajaksi selviytyi ruotsinkielisten näkövammaisten yhdistys Samfundet Finlands Svenska Blinda. Jo seuraavana keväänä järjestettiin ensimmäinen SM-turnaus. Helsingissä Aleksis Kiven koululla 16. huhtikuuta 1972 pelatussa turnauksessa kultamitalit saivat niin miesten kuin naisten sarjassa Turun Sokeainyhdistyksen joukkueet. Siitä asti maalipallon Suomen mestaruudesta on pelattu joka vuosi vuoteen 2020 asti. Silloin SM-mitalit jäivät jakamatta koronaviruspandemian vuoksi.

Vuosi 1972 oli merkityksellinen myös siinä mielessä, että Kuopion ja Helsingin Sokeain koulut lakkautettiin ja niiden tilalla toimintansa käynnisti Jyväskylän Näkövammaisten koulu. Maalipalloa tai sen lapsille suunnattuja sovelluksia oli pelattu jo aiemmissakin kouluissa, mutta Jyväskylässä lajin suosio lähti nopeaan kasvuun innostuneiden liikunnanopettajien Veli Leppäsen ja Mirja Kemiläisen johdolla. Kun 1970-luvun loppupuolella liikunnanopettaja Timo Frost käynnisti maalipallokerhon ja luokkien välisen maalipallosarjan Näkövammaisten Ammattikoululla Espoon Leppävaarassa, oli koululaitoksen muodostama vahva perusta maalipallon kehittymiselle syntynyt.

Vuonna 1976 Sokeain Keskusliiton liikunnanohjaajaksi saapui kokemäkeläinen Hannu Laurell. Hän lähti systemaattisesti kehittämään liittojohtoista valmennustoimintaa pääasiassa hiihdossa, yleisurheilussa ja uinnissa, mutta myös maalipallo, joka oli juuri noussut kesäparalympialaisten lajiohjelmaan ja saanut kotimaisissa alueyhdistyksissä vahvan jalansijan, pääsi mukaan kehityksen kelkkaan.

Vuonna 1980 voimaan astunut liikuntalaki ja erityisesti vuotta myöhemmin valmistunut mietintö erityisryhmien liikuntatoiminnasta lisäsivät vuosikymmenen kuluessa runsaasti vammaisurheilun ja erityisliikunnan resursseja Suomessa. Näkövammaisten Keskusliitoksi nimensä muuttanut keskusjärjestö pystyi palkkaamaan uusia liikuntatyöntekijöitä ja kansainvälisesti kilpailtujen lajien leiri- ja valmennustoiminta ammattimaistui.

Suomalaisen maalipallon kannalta resurssien lisääntyminen osui täydelliseen ajankohtaan. Koululaitoksen kautta tuli alueyhdistyksiin osaavia maalipalloilijoita ja vuonna 1980 Suomen miesten joukkue oli tehnyt ensiesiintymisensä arvokisatasolla Hollannin Arnhemin paralympialaisissa. Ensimmäisen arvokisamitalin voitti naisten maajoukkue yltämällä hopealle vuoden 1983 EM-kilpailuissa. Vuosikymmenen päätteeksi sekä Suomen miehet että naiset olivat valmiita ottamaan viimeisen askeleen kohti lajin absoluuttista huippua.

Vuonna 1991 Suomi isännöi ensimmäisiä maalipallon arvokisojaan, kun lajin EM-kilpailut pelattiin Lahdessa. Naiset taipuivat finaalissa Ruotsille ja miehet pronssiottelussa Unkarille. Kisat onnistuivat mainiosti ja lajin pariin tuli uusia toimitsijoita ja tuomareita. Seuraavana vuonna Barcelonan paralympialaisissa naiset voittivat kaikki lajit mukaan lukien Suomen historian ensimmäisen joukkuelajien kultamitalin olympialaisissa tai paralympialaisissa. Miehetkin ylsivät hopealle, ja tästä alkoi koko vuosikymmenen kestänyt menestyskulku.

Miehet voittivat paralympiakultaa Atlantassa 1996 ja sekä miehet että naiset MM-kultaa Colorado Springsissä 1994. Naiset uusivat MM-kultansa vielä vuoden 1998 MM-kisoissa Madridissa. Naiset voittivat vuosikymmenen aikana kolme EM-kultaa ja miehet yhden. Juha Oikarainen ja Kaisa Penttilä olivat koko maailman parhaimmistoa tärkeällä keskipelaajan paikalla. Muiden muassa Tarja Pelkonen, Maija Piiroinen, Jorma Kivinen ja Arttu Mäkinen heittivät aimo kasan maaleja sinivalkoisten värien edetessä kohti aina uusia menestyksiä.

Naisten maajoukkuetta valmensi ensin Eeva Sorkkila, sitten pelaajavalmentajana Tarja Pelkonen ja vuosikymmenen lopulla Timo Virtanen ja Osku Kuutamo. Miesten valmentajana koko menestyksekkään vuosikymmenen toimi koripallotaustainen korialainen Timo Laitinen.

Kultamitalien kimalteen taustalla maalipallomenestyksen pohja oli kuitenkin jo hyvää vauhtia murentumassa. Koulumaailman integraatio oli jo pitkään kulkenut siihen suuntaan, että yhä harvempi näkövammainen lapsi lähti koulutaipaleelle sisäoppilaitosmaiseen Jyväskylän Näkövammaisten kouluun. Siinä missä 1990-luvun huippupelaaja Juha Oikarainen oli 70-luvulla muuttanut Posiolta koko peruskouluajaksi Jyväskylään ja oppi siellä maalipallon salat jo pienestä pitäen, pääsi 2010-luvun huippu Erkki Miinala kokeilemaan 1990-luvulla maalipalloa vain kerran viikossa Jyväskylän koulun lähijaksoilla. Loput 51 viikkoa vuodesta hän vietti kotikaupungissaan Kemissä kaukana maalipallomahdollisuuksista.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä naisten maajoukkue voitti vielä kolme EM-mitalia, joista yksi oli kultainen, mutta miehet viettivät 15 vuoden mitalittoman jakson vuoden 1996 Atlantan paralympialaisten jälkeen. 2000-luvun puolivälin jälkeen Timo Laitinen palasi miesten joukkueen peräsimeen, Miinalan, Petri Posion ja Jarno Mattilan johtama uusi sukupolvi astui esiin ja viimeisenä silauksena yhteistyö Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen KIHUn kanssa antoi videoanalyysien muodossa Suomelle kilpailuedun muihin maalipallomaihin nähden. Suomen miehet voittivat EM-kultaa 2011 ja paralympiakultaa Lontoossa 2012.

Vielä vuoden 2014 MM-kotikisoissa Espoossa Suomen miehet olivat hopealla, samoin kuin 2015 EM-kisoissa. Naisten maajoukkueen viimeisin arvokisamitali on puolestaan vuoden 2009 EM-pronssi. KIHUn videoanalyysien tuoma kilpailuetu oli ajettu kiinni 2010-luvun puoliväliin mennessä.

Koululaitos ja alueyhdistykset, jotka pitkään olivat suomalaisen maalipalloilun tukipilarit, eivät enää 2000-luvulla ole olleet maalipallon näkökulmasta voimissaan. Alueyhdistysten tilalle ovat tulleet maalipalloseurat. Vuosituhannen vaihteessa yhdistysrekisteriin kirjattiin lahtelainen Näpäjä ja 2000-luvulla sitä ovat seuranneet espoolainen Old Power ja vantaalainen Aisti Sport. Old Power ja seuran johtohahmo Erkki Miinala ovat profiloituneet eurooppalaisen seurajoukkuekilpailun Super European Goalball Leaguen kehitystyössä. Aisti Sport puolestaan on vahva ruohonjuuritason toimija, joka on liittänyt toimintaansa maalipallon lisäksi lasten liikuntakerhot sekä näkövammaisten jääkiekon ja jalkapallon.

Vuonna 2021 maalipalloilu on Suomessa murroksessa. Vanha malli sisäoppilaitosmaisine erityiskouluineen ja vahvoine alueyhdistyksineen on mennyttä maailmaa ja maalipallo ottaa parhaillaan paikkaansa suomalaisessa urheiluseurakentässä. Tärkeimmät tekijät, eli lajiin intohimoisesti suhtautuvat ihmiset, ovat yhä voimissaan, ja se lupaa hyvää suomalaiselle maalipalloilulle.