- Etusivu
- Lajit
- Maalipallo
- Uutiset
- Maalipallon MM: Suomen naiset aloittivat voitolla
Maalipallon MM: Suomen naiset aloittivat voitolla
10.6.2026

Suomen naisten joukkue aloitti maalipallon MM-kisat Kiinan Hangzhoussa 2–1-voitolla Kreikasta. Suomen miesten avausottelu puolestaan päättyi 7–14-tappioon Puolaa vastaan.
Suomi käänsi ottelun Kreikkaa vastaan voitokseen. Puoliajalla tilanne oli 1–1. Suomen maalit tekivät Raisa Kuusela ja Krista Leppänen.
– Hyvä ja varma suoritus meidän joukkueelta. Emme yliyrittäneet, pelasimme omaa varmaa peliä. Olimme kärsivällisempiä kuin toiset, ja se ratkaisi tänään. Voimme vielä parantaa heittotarkkuutta ja penkiltä saatujen ohjeiden noudattamista. Hyvä tästä tulee, Raisa Kuusela sanoi.
Suomen naiset kohtaavat seuraavaksi Thaimaan.
Miehille tappion: ”Tästä on hyvä lähteä parantamaan”
Miesten maalipallojoukkueen avausottelu Puolaa vastaan päättyi Suomen tappioon luvuin 7–14. Puoliajalla tilanne oli Puolalle 6–4. Suomen maaleista Markus Tihumäki teki kolme, Erkki Miinala kaksi ja Ehsan Zoveidavi niin ikään kaksi.
– Alussa oli tiukempaa, mutta ehkä alusta asti meni kuitenkin siihen suuntaan, että oltiin takaa-ajajana. Ei ole varmaan suoraa vastausta siihen, että mikä peli ratkaisi, mutta olisiko ehkä jonkinlainen jännitys kaikilla näkynyt. Puola meni sitten menojaan ja voitti ekan pelin, mikä oli pettymys totta kai, Markus Tihumäki sanoo suomalaissuorituksesta.
Hän sanoi, että Puolalla on myös yksi turnauksen parhaista hyökkääjistä. Suomi kohtaa seuraavaksi torstaina Japanin.
– Tästä on hyvä lähteä parantamaan. Mitä ehkä voisi mukaan ottaa, niin (tänään) oli hyviä hetkiä erityisesti hyökkäyksissä ja oli monipuolisuutta. Saimme erilaisia tehtyjä maaleja, mutta puolustusta lähdetään tiivistämään ja parantamaan seuraavaan. Hyvä tulee jatkossa.














