- Etusivu
- Lajit
- Maalipallo
- Uutiset
- Maalipallon MM: Suomen miehet ottivat avausvoittonsa, naisten joukkueella harmittava käänne lopussa
Maalipallon MM: Suomen miehet ottivat avausvoittonsa, naisten joukkueella harmittava käänne lopussa
13.6.2026

Maalipallon MM-kilpailut jatkuivat lauantaina Suomen osalta sijoitusotteluilla Kiinan Hangzhoussa. Ilahduttavinta oli, että miesten joukkue otti makean voiton Israelista maalein 6–4 (3–2). Naisten joukkue kohtasi Iso-Britannian, joka vei ottelun loppuhetkillä 2–1-voiton.
Miesten ottelussa Suomen maalintekijät olivat Erkki Miinala (3), Markus Tihumäki (2) ja Joni Ylönen (1).
– Vaikean turnauksen aloituksen jälkeen saatiin peli omalle tasolle. Kaikki puolustivat uhrautuvasti ja hyökättiin fiksusti. Oli meille tärkeä voitto myös siksi, että Israelille hävittiin EM-kisoissa puolivälierässä, Joni Ylönen sanoi.
Suomen naisten ainoan maalin teki Krista Leppänen. Ottelun loppu oli värikäs.
– Se oli hyvä ottelu kahden erittäin tasaisen joukkueen kesken. Kun aikaa oli kellossa 1,8 sekuntia, tilanne oli 1–1. Sitten tuomari ilmoitti aikalisän Iso-Britannialle erittäin äänekkäällä äänellä, sellaisella kuin pelin päättyminen ilmoitetaan. Luulimme, että siirryimme tauolle ennen jatkoaikaa. Olimme väärässä. Yksi pelaajistamme nosti jo suojalasinsa pois. Saimme rangaistuksen, jonka Iso-Britannia käytti edukseen ja teki voittomaalin, päävalmentaja Felix Rogge kuvaili lopun käänteitä.
Suomen naiset olivat lähellä puolivälieräpaikkaa ja lähellä voittaa Iso-Britannian ensimmäistä kertaa. Ne ovat positiivisia asioita, vaikka lopputulos harmittaakin.
– Vielä on kaksi ottelua jäljellä. Käytämme ne luodaksemme pohjaa jatkoon. Kaksi peliä jäljellä näyttää joukkue- ja taisteluhenkeämme, Rogge sanoi.
Sunnuntaina Suomen naiset jatkavat pelejään sijoista 13–16 Meksikoa vastaan. Miehet puolestaan pelaavat voiton myötä sijoista 9–12 ja kohtaavat Puolan.
Kuva: Anssi Mäkinen (arkistokuva, kuvattu toukokuussa 2026 maajoukkueen leirillä)
Katso maalipallon otteluohjelma ja Suomen joukkueiden kokoonpanot:
Seuraa turnausta IBSA:n YouTube-kanavalla:














