Pyörätuolirugby: Uusi luku auki lajihistoriassa naispelaajien määrän noustessa maailmalla ennätyslukemiin

Pyörätuolirugbyn MM-kisoissa 2022 pelasi ennätysmäärä naisia, ja maaliskuussa Pariisissa jälleen pelatussa naisten omassa Women’s Cup 2023 -turnauksessa nähtiin jopa 40 naispelaajaa 10 maasta. Suomesta turnaukseen osallistui maajoukkuepelaaja Anna Pasanen.

Ennen vuoden 2022 pyörätuolirugbyn MM-kisoja lajin ensimmäinen naispuolinen paralympiavoittaja, Iso-Britannian Kylie Grimes yritti arvioida naispelaajien määrää turnaukseen osallistuvien 12 maan joukkueissa, ja päätyi lukuun 11. Turnauksen alettua luvun todettiin olevan 13 – uusi ennätysmäärä naispelaajia MM-peleissä.

- Yritin laskea kaikkia naispelaajia yhteen ja ajattelin, että tämä on ihmeellistä – naisia on jopa enemmän kuin luulin, Grimes kertoi Kansainvälisen Paralympiakomitea IPC:n haastattelussa.

Pyörätuolirugby on niin kutsuttu mixed gender -laji, jossa miehet ja naiset pelaavat niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla samassa sarjassa sekajoukkueissa. Tokion 2020 paralympialaisissa, joissa kultamitali meni ensimmäistä kertaa Iso-Britannialle, kisajoukkueisiin oli nimettynä neljä naista.

Vaikka naisten määrä on vielä pieni verrattuna miesten osuuteen paralympialaisissa ja MM-kilpailuissa, ovat urheilijat kertoneet havainneensa entistä useampia uusia naispelaajia, ja enemmän naisia myös eliittitasolla. Naispelaajien määrän onkin sanottu olevan nousussa jo useamman vuoden ajan.

Alankomaissa on myös ollut jo useamman vuoden ajan maajoukkueen päävalmentajana nainen, Jacqueline Pot.

Women’s Cup 2023 -turnauksessa saatiin ensi kertaa kokoon kaksi kokonaan kansallista joukkuetta

Yksi etappi pyörätuolirugbylle nähtiin maaliskuussa 2023 Pariisissa, kun naispelaajien omassa Women’s Cup -turnauksessa pelasi jo yli 40 naista 10 eri maasta.

Tämänvuotiseen Women’s Cupiin osallistui yhteensä viisi joukkuetta, joiden joukossa oli ensi kertaa mukana myös kaksi kokonaan kansallista joukkuetta: turnauksen voittanut Iso-Britannian joukkue sekä pronssille yltänyt, lajin syntymaa Kanadan joukkue. Aiemmin kansallinen joukkue on saatu kokoon turnausta emännöivälle Ranskalle.

Viiden joukkueen kesken pelattiin tämänvuotisessa turnauksessa yhteensä 12 ottelua. Kolme joukkueista koottiin entiseen tapaan yhteen eri maista tulevista pelaajista. Toiselle sijalle kansallisten joukkueiden keskelle kiilasi yhdistelmäjoukkue Team Aquabion, johon kuului pelaajia Etelä-Koreasta, Yhdysvalloista, Ranskasta ja Uudesta Seelannista.

Yhdistelmäjoukkueiden pelaajien joukossa oli jälleen mukana myös Team Les Energies -joukkuetta edustanut Suomen pitkäaikainen maajoukkuepelaaja Anna Pasanen. Pasasen joukkue sijoittui turnauksen viidenneksi riveissään Pasasen lisäksi pelaajia Ranskasta, Irlannista, Saksasta ja Yhdysvalloista.

- Olipahan huikea turnaus! Kivoja pelejä, mahtavat joukkuetoverit ja huippujärjestelyt, kertoi Pasanen turnauksesta jälkikäteen.

Representaatiolla on merkitystä

Iso-Britannian konkaripelaaja Grimes muistelee, ettei hänen aloittaessaan pyörätuolirugbyn vuonna 2011 vielä naispelaajia juurikaan näkynyt peleissä. Hän muistaakin elävästi, kun näki kanadalaisen paralympiaurheilija Miranda Biletskin pelaamassa, ja sen, kuinka paljon Biletski vaikutti pelikentällä.

- Hän taisteli maansa menestyksen puolesta, ja minä ajattelin, että minäkin voin tehdä saman, kun kerran on olemassa muitakin naispelaajia, Grimes totesi IPC:lle Tanskan Vejlessä järjestettyjen viime vuoden MM-kisojen yhteydessä.

Grimes sanookin, että hänelle pitkäaikaisena, vuosia lajin parissa toimineena naisena representaation lisääntymisen näkeminen on ollut uskomatonta.

- Olen niin ylpeä ja iloinen.

Maaliskuun Women’s Cup 2023 -turnauksessa haastateltu Yhdysvaltain maajoukkueen virkaa tekevä päävalmentaja Joe Delagrave komppaa lajin maiseman olevan muutoksessa.

- Tämä on aina ollut mixed gender -laji, mutta meillä ei ikinä ole ollut niin paljon naisia mukana kuin nyt. Se on mielestäni hienoa lajille. Se on mielestäni hienoa paralympialiikkeelle. On mielestäni hienoa näyttää miltä inkluusio näyttää käytännössä, Delagrave toteaa IPC:lle.

Kaksissa paralympialaisissa itsekin kilpaillut Delagrave pitää tärkeänä, että sekajoukkueessa pelaavat naiset tuntevat kuuluvansa joukkoon.

- Heidän ei haluaisi ajattelevan olevansa ”se joukkueen tyttö”. Kyllä, he ovat naisia. Kyllä, kunnioitamme sitä, mutta samalla he ovat osa joukkuetta, osa yhteisöä, Delagrave korostaa.

Women’s Cup 2023 -turnaukseen osallistui myös lajin naispelaajien keskuudessa tienraivaajana toiminut Uuden Seelannin Maia Amai-Marshall, jolla on sanottavaa lajista kiinnostuneille:

- Tule vain kokeilemaan. Se on hauskaa, ja pistämme pojille mukavasti vastaan. Kun aloitin, naispelaajia ei ollut juuri ollenkaan. Nyt määrä kasvaa, ja toivottavasti jatkaa kasvuaan.

Suomessa ei vielä näköpiirissä naispelaajien ryntäystä

Kotimaassa Helsingin Roostersia edustavan Anna Pasasen lisäksi Women’s Cupissa on aiemmin nähty Suomesta myös viime vuosina ykköslajinsa pöytätenniksen parissa menestykseen noussut Aino Tapola, joka pelasi Pasasen kanssa Suomen maajoukkueessa ja Pariisissa vuoden 2017 Women’s Cupissa.

Tällä hetkellä Pasasella on Roostersin riveissä yksi naispuolinen joukkuetoveri – Saija Järvinen – mutta lajin sukupuolijakauma ei vielä suomalaisittain tarjoa juhlan aiheita. Maajoukkueessa Anna Pasanen on edustanut itsekseen sen jälkeen, kun Tapola on keskittynyt pöytätennisuraansa.

1970-luvulla neliraajahalvaantuneiden urheilijoiden lajiksi kehitetyn ja Suomeen 1990-luvulla rantautuneen pyörätuolirugbyn kotimaisessa historiassa on pelannut tähän mennessä yhteensä viisi naista – neljä kilpailuluokituksen saanutta pelaajaa nyt luokittelua odottavan Saija Järvisen lisäksi.

- On aika rajallinen määrä sellaisia naisia, jotka vammansa puolesta voisivat pelata pyörätuolirugbya ja sitten vielä pienempi määrä niitä, joita sen pelaaminen kiinnostaa. Omasta mielestäni on vain hyvä asia, että laji on miehille ja naisille yhteinen. Ei tule sukupuolten välistä eroa, vaan ollaan tasa-arvoisia, pohti Aino Tapola vuoden 2017 Women’s Cupin yhteydessä.

Iso osa maajoukkuetasolle yltäneistä naispelaajista on niin kutsuttuja pienipisteisiä, eli pyörätuolirugbyn vamma-asteikon vaikeavammaisemmasta päästä. Kun toimivia lihaksia on vartalossa vähän, ovat myös miesten ja naisten väliset fyysiset erot pieniä.

Isopisteisiä naispelaajia, joilla on ylävartalossa enemmän toimivia lihaksia, ei maajoukkueissa ole aiempina vuosina liiemmin nähty. Myös Pasanen (0.5) ja Tapola (1.0) ovat pienipisteisiä pelaajia.

Pasasen havainnot tämänvuotisesta turnauksesta viittaavat siihen, että tähänkin voisi kenties olla tekeillä muutosta:

- Pelasin elämäni ensimmäistä kertaa joukkueessa, jossa oli enemmän käveleviä kuin tuolilaisia, hän kertoi turnauksesta.

Suomessa pyörätuolirugbyn pelaajapula ei tällä hetkellä koske pelkästään naisia. Kun kotimaan sarjatasolla on parhaimmillaan pelannut neljä joukkuetta ja divarisarjassa vielä toiset neljä, ovat tällä hetkellä aktiivisina vain SM-sarjaa pelaavat Roosters ja turkulainen Trojans.

Entisten avainpelaajien lopettamisen ja koronavuosien hiljaiselon jälkeen lajia onkin yritetty viime aikoina auttaa takaisin nousukäyrälle muun muassa entisen Iso-Britannian maajoukkuepelaaja Ross Morrisonin avulla.

Näytti lajin suomalainen tulevaisuus miltä tahansa, varmaa on se, että mukaan mahtuu lisää naisia.

Teksti pohjautuu Kansainvälisen Paralympiakomitea IPC:n sivustolla 21.3.2023 julkaistuun artikkeliin.

Lue englanninkielinen uutinen täällä

Kuvissa: 1) Anna Pasanen maajoukkuepelissä. 2) Aino Tapola ja Anna Pasanen aikaisempien vuosien maajoukkuepeleissä ja Saija Järvinen SM-turnauksessa 2022.

Pyörätuolirugby on 1970-luvulla alun perin neliraajahalvaantuneille kehitetty taktinen kontaktilaji, jota rajun ja aggressiivisen luonteensa vuoksi kutsuttiin alkuvuosina murhapalloksi (murderball). Lajissa on piirteitä niin amerikkalaisesta jalkapallosta, rugbysta, koripallosta kuin jääkiekostakin. Nimi muutettiin pyörätuolirugbyksi 1980-luvun lopulla, jolloin järjestettiin ensimmäiset kansainväliset kilpailut Torontossa. Kansainvälinen lajiliitto perustettiin alkujaan 1993, ja on nykyisin nimeltään WWR (World Wheelchair Rugby). Suomessa lajiliittona toimii Suomen Paralympiakomitea.

Ensimmäiset pyörätuolirugbyn maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 1995 Zürichissä. Laji oli näytöslajina Atlantan paralympialaisissa 1996 ja paralympialaisten virallisessa ohjelmassa ensimmäistä kertaa Sydneyssä 2000. Suomi on ollut parhaimmillaan EM-kisoissa kuudes ja MM-kisoissa kymmenes, mutta ei toistaiseksi ole yltänyt paralympialaisiin.