- Etusivu
- Lajit
- Pyörätuolirugby
- Uutiset
- Suomi kahdeksanneksi pyörätuolirugbyn EM-kilpailuissa
Suomi kahdeksanneksi pyörätuolirugbyn EM-kilpailuissa
1.7.2017

Suomi jäi kahdeksanneksi pyörätuolirugbyn Euroopan mestaruuskilpailuissa Saksan Koblenzissa. Turnauksen viimeisessä ottelussaan Suomi hävisi Irlannille maalein 52–43. Irlanti sijoittui seitsemänneksi, mutta molemmat joukkueet matkaavat sarjaporrasta alemmas B-sarjan EM-kilpailuihin.
Suomi nousi täksi vuodeksi A-sarjaan sijoituttuaan toiseksi vuoden 2016 B-sarjan EM-kilpailuissa. Kahdeksan joukkueen A-kisoissa kaksi viimeistä putoavat ja kaikki kisojen viisi otteluaan hävinneen Suomen kohtaloksi jää valmistautua vuoden 2018 B-kisoihin.
Suomen lähtökohdat turnaukseen eivät olleet optimaaliset. Pitkään Suomen kantaviin voimiin kuulunut Leevi Ylönen oli loukkaantuneena sivussa ja ennen turnauksen alkua kaksi joukkueeseen nimettyä pelaajaa – Jouni Räsänen ja Tuomas Manni – jäivät vaille pelikelpoisuuteen vaadittavaa luokitusta. Suomi joutui turnaukseen vain seitsemän pelaajan voimin.
Euroopan mestaruuden voitti Iso-Britannia, joka kaatoi Ruotsin finaalissa 49–41. Kahden parhaan osalta marssijärjestys oli sama kuin kaksi vuotta sitten Pajulahden EM-kilpailuissa. Pronssille ylsi Ranska.
Kisojen neljä parasta joukkuetta, eli mitalistit sekä pronssiottelun hävinnyt Tanska, varmistivat paikkansa vuoden 2018 MM-kilpailuihin Australiaan. Neljä muutakin EM-kilpailuihin osallistunutta joukkuetta saavat osallistumisoikeuden MM-jatkokarsintaan, jonka järjestämispaikkaa ja tarkkaa ajankohtaa ei vielä ole tiedossa.
Pyörätuolirugbyn EM-kilpailut, Koblenz, Saksa 24.6.-1.7.2017, 5. pelipäivän tulokset
Tulokset
Sijoitusottelu, sijat 7–8
- Irlanti–Suomi 52–43
- Suomen maalit: Tuukka Nisso 20, Jukka Parviainen 15, Santeri Martikainen 4, Antti Sinisaari 3, Tuomas Tella 1.
Sijoitusottelu, sijat 5–6
- Saksa–Puola 39–46
Pronssiottelu
- Ranska–Tanska 53–48
Loppuottelu
- Iso-Britannia–Ruotsi 49–41
Loppujärjestys
- Iso-Britannia
- Ruotsi
- Ranska
- Tanska
- Puola
- Saksa
- Irlanti
- Suomi
Suomen joukkue
- Anna Pasanen, Helsinki
- Aino Tapola, Helsinki
- Jukka Parviainen, Helsinki
- Antti Sinisaari, Porvoo
- Tuukka Nisso, Espoo
- Tuomas Tella, Järvenpää
- Santeri Martikainen, Lahti
- Valmennus: Jussi Immonen ja Osku Kuutamo
- Mekaanikko: Teemu Janhunen
- Avustajat: Heli Sinisaari, Tiina Portti ja Emmi Kähkönen