- Etusivu
- Urheilijalle
- Special Olympics
- Uutiset
- Salibandyliitto innolla kehittämään Special Olympics -kilpailutoimintaa
Salibandyliitto innolla kehittämään Special Olympics -kilpailutoimintaa
12.9.2025

Ahos-kehittämistuki auttaa Suomen Salibandyliittoa kehittämään Special Olympics -salibandyn kilpailutoimintaa. Nykyistä organisoidumpi kilpailutoiminta on jo pitkään ollut harrastajien toiveissa, ja sitä kohti Salibandyliitossa aloitetaan työt.
Salibandyliitossa soveltavasta salibandysta vastaava Timo Kankkunen tiedostaa, että isommat muutokset ottavat aikansa. Kyselyjä soveltavan salibandyn sarjatoiminnan saamisesta liiton alaisuuteen on Kankkusen mukaan tullut ”tasaisen tappavaan tahtiin”. Viime kaudella keskusteluja on käyty enemmän, ja nyt on työn tekemisen aika.
– Toiminnan käynnistäminen on yksi osa-alue, mutta lisäksi tarvitaan paljon muun muassa sääntöjä ja koulutusmateriaalia. Kehityshanke on kokonaisvaltainen juttu, joka ei ihan kaikilta osin käynnisty vuodessa eikä kahdessakaan, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle, kertoo Kankkunen.
Kankkunen vieraili maaliskuussa Special Olympics -talvimaailmankisoissa tutustumassa lajin kansainvälisiin toimijoihin ja toimintaympäristöön, verkostoihin ja luokitteluun.
– Sieltä sain aika paljon hyvää kokemusta, Kankkunen sanoo.
Kankkunen on realisti myös sen suhteen, millainen tilanne Special Olympics -salibandylla lajiliitossa tällä hetkellä on. Liittojohtoista toimintaa ei ole, mutta innokkaita ja aktiivisia harrastajia kyllä riittää.
– Ymmärtääkseni Special Olympics -salibandytoiminta on Suomessa kuitenkin muuten ihan kohtuuvahvaa. Sillä on seuroja, joukkueita ja pelaajia, jotka ovat järjestäneet omaa toimintaa. Olisi kiva, että toimintaa saataisiin meidän alaisuuteenkin, sillä seurajoukkuekentältä on toivottu, että strukturoitua toimintaa saataisiin, Kankkunen toteaa.
Salibandyliitossa hanke etenee ensin osa-aikaisen projektikoordinaattorin valinnalla ja erilaisille kehitettäville osa-alueille aikataulutuksen laadinnalla.
– Näen, että potentiaali soveltavalle salibandylle on iso. Ymmärtääkseni Ruotsissa Special Olympics -salibandy on kohtuuiso juttu. Tietenkin pyrkimys olisi johonkin samanlaiseen, mutta kun lähdemme nollasta, kaikki mitä pystymme tekemään ja toteuttamaan on positiivista, Kankkunen sanoo.
Mistä tässä jutussa on kysymys?
- Salibandyliitto alkaa kehittää Special Olympics -salibandyn kilpailutoimintaa Ahos-tuen avulla.
- Harrastajat ovat pitkään toivoneet selkeämpää ja organisoidumpaa kilpailutoimintaa.
- Työtä on paljon: tarvitaan esimerkiksi sääntöjä, koulutusmateriaaleja ja aikataulutusta.
- Salibandyliitossa kehitystyötä vetää soveltavasta salibandysta vastaava Timo Kankkunen, joka vieraili talvimaailmankisoissa oppimassa lisää.
- Suomessa on jo innokkaita pelaajia ja joukkueita, mutta kilpailutoimintaa ei ole vielä Salibandyliiton alla.
- Tavoitteena on tuoda toiminta Salibandyliiton piiriin ja luoda sille pysyvä rakenne.
- Hanke alkaa projektikoordinaattorin palkkaamisella ja vaiheittaisella etenemisellä.
- Ruotsissa Special Olympics -salibandy on jo laajempaa, ja Suomessakin nähdään paljon potentiaalia.