- Etusivu
- Urheilijalle
- Special Olympics
- Uutiset
- Liikunnan iloa ja uusia kokemuksia lokakuun Special Olympics -monilajileirillä
Liikunnan iloa ja uusia kokemuksia lokakuun Special Olympics -monilajileirillä
16.10.2026

Perinteinen lokakuun Special Olympics -monilajileiri kokosi 9.–11. lokakuuta Kolmen kampuksen urheiluopistolle Pajulahteen mahtavan 149 osallistujan leiriporukan. Kolmipäiväiseen viikonloppuun mahtui lajiharjoittelua, uusien lajien kokeilemista, yhteistä ohjelmaa ja yhdessäoloa.
Leirin lajeina olivat uinti, taitoluistelu, rytminen voimistelu, salibandy, pöytätennis ja ratsastus. Lisäksi lumikenkäilijät osallistuivat fysiikkaleirille, jolla rakennettiin valmiuksia tulevaa talvikautta varten.
Leiriläiset harjoittelivat viikonlopun aikana omissa lajiryhmissään valmentajien johdolla. Varsinaisten harjoitusten lisäksi lauantai-iltapäivän lajinvaihtotreeni tarjosi mahdollisuuden tutustua johonkin toiseen leirilajiin.
Ravitsemustietoa toiminnallisten tehtävien avulla
Leirin oheisohjelmassa päästiin tutustumaan monipuoliseen ravitsemukseen Fazerin toiminnallisella ravitsemuspisteellä. Leiriläiset suunnittelivat itselleen mieluisia vihannes-, hedelmä- ja marja-annoksia päivän eri aterioille.
Lisäksi juomia järjestettiin niiden sokeripitoisuuden ja leipiä kuitupitoisuuden mukaan. Tehtävien avulla ravitsemuksesta opittiin käytännönläheisesti ja yhdessä tekemällä. Pisteeltä leiriläiset saivat mukaansa myös Reilu-paahtoleipää.




Iltaohjelmassa judoa ja ryhmätehtäviä
Lauantai-illan yhteisessä ohjelmassa leiriläiset pääsivät kokeilemaan monenlaista tekemistä. Samaan aikaan Pajulahdessa leireilleet parajudokat tutustuttivat osallistujia judoon.
Athlete Leaderit Esa, Sami ja Matti ohjasivat ryhmäytymistehtäviä, joissa hyödynnettiin muun muassa lankakerää. Lumikenkäilyvalmentajat Venla ja Aino puolestaan järjestivät liikunnallisen Kimble-pelin, jossa leiriläiset etenivät erilaisia ryhmätehtäviä suorittamalla.
Myös leiriläisten vanhemmille oli järjestetty ohjelmaa. Viikonlopun aikana vanhemmat pääsivät osallistumaan kehonhuoltoon sekä perinteisiin sunnuntaiaamun porinoihin.



Athlete Leader kohtaa, kannustaa ja ohjaa
Leirillä Athlete Leaderina toiminut Sami Korhonen oli mukana järjestämässä yhteistä ohjelmaa ja ohjaamassa omaa tehtäväpistettään. Erityisen merkityksellistä Korhoselle oli uusien ihmisten kohtaaminen.
- Parasta on ollut se, että olen päässyt tapaamaan uusia leirillä olevia urheilijoita ja vetämään omaa tehtäväpistettä, Sami kertoo.
Athlete Leaderit toimivat leireillä muun muassa urheilijoiden tukena, valmentajien apuna ja yhteisen ohjelman järjestäjinä. Heidän osallistumisensa tarjoaa samalla mahdollisuuksia harjoitella johtamis-, vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja käytännössä.

Kovaa harjoittelua ja aikaa kavereiden kanssa
Tavoitteellinen lajiharjoittelu oli viikonlopun keskiössä, mutta leiri tarjosi myös mahdollisuuden tavata tuttuja ja viettää aikaa yhdessä. Leirille osallistuneelle urheilijalle Jenny Kukkoselle viikonlopussa yhdistyivät kova harjoittelu ja leirikavereiden tapaaminen.
- Parasta on ollut se, että olen päässyt treenaamaan kovaa, näkemään kavereita ja viettämään aikaa täällä, Jenny kertoo.
Kolmipäiväisestä leiristä jäi osallistujille uusia taitoja, yhteisiä kokemuksia ja leirimuistoja. Seuraavan kerran Special Olympics -leirin tunnelmiin palataan lumilajileirin merkeissä Jyväskylän Laajavuoressa 15.-17.1.2027!


















