- Etusivu
- Liikkujalle
- Paranuoret
- Uutiset
- Para Junior Games –kilpailujen toinen päivä vietettiin salibandyn ja uinnin merkeissä
Para Junior Games –kilpailujen toinen päivä vietettiin salibandyn ja uinnin merkeissä
28.11.2025

Perinteiset vammaisten ja toimintarajoitteisten lasten ja nuorten omat Para Junior Games -urheilukilpailut saivat jatkoa torstaina 27.11. Liikuntakeskus Pajulahdessa, Nastolassa. Kaksipäiväisten kilpailujen toisen kisapäivän ohjelmassa oli salibandy ja uinti.
Aamupäivän salibandy oli osallistujamäärältään tapahtuman toisiksi suurin heti yleisurheilun jälkeen. Noin kuudestakymmenestä lapsesta ja nuoresta koostuva salibandyturnaus oteltiin neljässä eri sarjassa. Kävelevien sarjat käytiin Pajulahden liikuntahallissa ja sekasarjat päärakennuksen palloilusalissa.
Liikuntahallissa pelasivat lasten sarjassa Madeleine ja Maisa Helsingistä sekä Laara Vantaalta. Kolmikko sijoittui sarjassaan hopealle.
– Olin täällä viime vuonnakin, muttemme saaneet palkintoa. Nyt iloitsen, että tultiin hopealle! Kertoo Maisa pelien tunnelmista.
– Olin myös viime vuonna, ja on ollut kivaa, Laara kuvaa.
Madeleine oli kolmikon ensikertalainen, mutta kertoo aikovansa osallistua uudestaan ensi vuonna.

"Tuntuu menneen hyvin"
Valteri-koulu Onervan oppilaat osallistuivat tänäkin vuonna tapahtumaan. Heistä muun muassa Roope, Tabarak ja Joni pelasivat aamupäivän aikana nuorten sekasarjaan turnauksessa palloilusalin puolella.
–Tuntuu menneen hyvin! Mutten vielä tiedä miten menee kokonaisuudessaan, sillä päivä ei vielä päättynyt. Oon samaa mieltä! Joni ja Roope kuvailivat pelien kulkua.
Kolmikolle salibandy on jo tuttu laji, ja Roope ja Tabarak kertovatkin pelaavansa myös vapaa-ajallaan.
Torstai-iltapäivän ohjelmassa ollut uinti koostui yksilökilpailujen lisäksi myös joukkueina uitavasta uintiviestistä. Yksilökilpailuissa selkä- ja vapaauintilähtöjen rinnalle muodostettiin oma apuvälineuinti-nimeä kantava sarja mahdollistamaan osallistumisen yhä useammalle kävijälle.














