- Etusivu
- Liikkujalle
- Paranuoret
- Uutiset
- Benjamin innostui skeittauksesta Valtti-ohjelmassa: ”Uskon, että siitä voisi tulla harrastuskin”
Benjamin innostui skeittauksesta Valtti-ohjelmassa: ”Uskon, että siitä voisi tulla harrastuskin”
2.2.2026

Jyväskyläläinen Benjamin Bollström kertoo päässeensä Valtti-ohjelmassa kokeilemaan skeittausta, parkour-sirkuskoulua ja voimistelu. Viimeisenä kokeilulajina olisi ollut jalkapallo, mutta se jäi sairastumisen takia väliin.
– Varmaan skeittaus oli se Benjaminin mieleinen juttu. Uskon, että siitä voisi tulla harrastuskin, äiti Jasmin Åkerlund sanoo.
Hän kehuu Valtti-ohjelmaa, jonka kautta perhe löysi uusia harrastuspaikkoja. Harrastusmahdollisuuksia oli aiemmin yritetty etsiä, mutta nyt niitä löytyi paremmin.
– Nyt avartui tietoisuus harrastusmahdollisuuksista. Aiemmin esimerkiksi oli niin, että jalkapallossa sanottiin, että kun on kuulolaitteet ja korvaistutteet, harrastus ei olisi heillä onnistunut. Onneksi nyt on mahdollisuuksia, että sai kokeiluja, joissa erityislapset ja erityistarpeet otettiin huomioon. Lisäksi Benjaminin Valtti Iiris (Koskela) oli tosi osaava hänen kanssaan, äiti kehuu.
Helmikuussa 7 vuotta täyttävä Benjamin on kovasti liikkumisesta innostunut poika, joten hän olisi mielellään tutustunut vielä muihinkin lajeihin.
– Ratsastus ja uinti. Ne olisivat olleet myös, äiti listaa vielä muita kiinnostavaa lajia.
Valtti-ohjelma oli perheelle kokonaan uusi tuttavuus, johon he ilolla hakivat tällaisesta kuultuaan. Haussa oli Benjaminille harrastus, jonka etsintään Valtti-ohjelma toi apua kokeiluiden kautta.
– Benjamin on liikkuvainen poika, joka haluaa tehdä kaikkea. Oli kivaa, kun hän pääsi kokeilemaan lajeja, joista voi sitten valita harrastuksen.
”Enemmän tätä voisi mainostaa”
Sirkus-parkour-koulussa oli sellainen alennus, että kuukauden voi käydä 20 eurolla. Siellä perhe on muutaman kerran käynyt. Se tuo vähän lisää tekemistä viikonloppuun.
– Benjamin on tykännyt siitäkin.
Haastattelupäivänäkin Benjamin on ehtinyt liikkua:
– Olin tänään eskarissa ja toimintaterapiassa.
Åkerlund kiittelee myös sitä, miten hyvin kaikki asiat oli Valtti-ohjelmassa otettu huomioon ja toivoo muidenkin löytävän sen mahdollisuudet.
– Tosi hyvä mieli tästä jäi. Suosittelen tätä kaikille, joilla harrastusta ei vielä ole.
Yleisesti hän kaipaa sitä, että erityisryhmistä ja mahdollisuuksista olisi tietoa enemmän ja helpommin löydettävissä. Åkerlund on yksi heistä, jotka sitä ovat kyllä ahkerasti etsineet.
– Esimerkiksi toimintaterapeutit ja vastaavat voisivat tästä jakaa tietoa. Enemmän tätä voisi mainostaa, koska tästä on niin paljon ollut apua monelle.
Valttina toiminut Iiris Koskela: ”Tämä oli monella tavalla opettavainen kokemus”
Benjaminin Valttina toiminut Iiris Koskela opiskelee Jyväskylän yliopistossa varhaiserityispedagogiikan maisteriohjelmassa. Valtti-ohjelmassa toimiminen oli hänelle mieluinen osa soveltavan liikunnan kurssia.
– En ollut aiemmin tästä kuullut, joten ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Tosi innolla lähdin mukaan, Koskela sanoi.
Hän koki toiminnan sujuvana ja nautti kokeiluista Benjaminin kanssa.
– Kaikki kokeilut olivat tosi kivoja. Meillä oli hauskaa.
Hän suosittelee Valttina toimimista kaikille, jotka opiskelevat jollain tavalla kasvatusalaa tai valmistuvat työhön, jossa ovat lasten ja nuorten kanssa tekemisissä.
– Tämä oli monella tavalla opettavainen kokemus. Itselläni ei ollut hirveästi kokemusta kuulovammaisen lapsen kanssa toimimisesta, mutta lajikokeiluissa huomasin, että minulla onkin aika hyvä työkalupakki tähän ja aika paljon kommunikointitapoja. Sain tosi käytännönläheistä kokemusta omaan koulutukseen, Koskela kehui.
Vaikka kaikki järjestyi hyvin, hän olisi toivonut enemmän käytännönläheistä ennakkoinfoa ennen kickoff-tapahtumaa. Yliopiston puolelta hän toivoisi Valtti-ohjelmasta mainintaa myös kurssikuvaukseen, mikä auttaisi myös huomioimaan kokonaisuuden omissa opiskeluaikatauluissa.
Teksti: Heidi Lehikoinen
Valtti-ohjelma kehittämisympäristönä Valttiplus -hankkeessa
Perheiden liikuntaneuvonnan Valttiplus –hankkeessa (2024–2027) vahvistetaan Valttina toimivien opiskelijoiden sekä liikuntaneuvonnan ammattilaisten osaamista kohdata toimintarajoitteisia lapsia, nuoria ja heidän perheitään ja edistää yhdenvertaista liikkumista.
Hankkeessa kehitetään koulutusmalli ja tukimateriaalia, joilla parannetaan perheiden liikuntaneuvonnan palveluketjun sujuvuutta ja neuvontaprosessin laatua. Tämä tehdään yhteistyössä lasten, nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Yhteistyön avulla saadaan työkaluja Valtti-ohjelman kehittämiseksi, jotta yhä useampi toimintarajoitteinen lapsi tai nuori löytää mielekkään liikunnallisen harrastuksen ja liike lisääntyy.
Lisätietoja Valttiplus-hankkeesta täällä
#ESR #EUnosarahoittama















