- Etusivu
- Liikkujalle
- Elinsiirron saaneille
- Uutiset
- Arnhem 2026: Alankomaihin asetettu Code Red pakotti päättämään kisat ennenaikaisesti
Arnhem 2026: Alankomaihin asetettu Code Red pakotti päättämään kisat ennenaikaisesti
26.6.2026

Keski-Euroopan helleaalto muuttui tällä viikolla vakavaksi ja Alankomaiden viranomaiset asettivat maan kuumuuden vuoksi poikkeukselliseen punaiseen hälytystilaan.
Punainen hälytys eli Code Red tarkoittaa sitä, että mitään urheilutilaisuuksia ei saa järjestää. Myös monet muut yhteiskunnan toiminnot ovat poikkeustilassa.
Tämän vuoksi kisajärjestäjä perui kahden viimeisen kilpailupäivän (perjantai ja lauantai) kaikki lajit. Järjestäjä pyrki käyttämään kaikki keinot kilpailujen läpiviemiseksi kuumasta säästä huolimatta jo aiemmin viikolla. Kilpailuja aikaistettiin viileämpään aamupäivään sekä suoritusten kestoa lyhennettiin. Esimerkiksi golfissa pelattiin 13 reikää 18 sijaan.
Järjestäjä on ohjeistanut kisoihin osallistuvia sekä heidän tukenaan toimivia, miten kuumuuden haittoja voi torjua. Valtaosa Suomen joukkueesta majoittuu puistomaisella alueella, jossa on runsaasti puustoa ja muuta kasvillisuutta, mikä tarjoaa tervetullutta varjoa.
Yleisurheilijat suurimmat kuumuudesta kärsijät
Peruuttaminen osui yleisurheiluun, sillä sen lajit sekä padel olivat perjantain ja lauantain ohjelmassa. Suomen 18-henkisestä joukkueesta 12 oli ilmoittautunut yleisurheiluun. Osa yleisurheilijoista oli ehtinyt osallistua myös muihin, aiemmin järjestettyihin lajeihin.
Pettymys peruutusten edessä oli suuri. Moni oli harjoitellut vuoden juuri nämä kisat tähtäimessään. Muutamat saapuivat kisoihin vain perjantaita ja lauantaita varten. Kisajärjestäjällä olivat kuitenkin vaihtoehdot vähissä, sillä viranomaispäätös oli velvoittava.
Suomalaiset ehtivät kerryttää mitaleja 16 lajissa: kuusi kultaa, seitsemän hopeaa ja neljä pronssia. Katso tarkemmat mitalitiedot
Teksti: Terhi Lambert-Karjalainen














