- Etusivu
- Ajankohtaista
- Uutiset
- Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää! Tutustu vuoden 2025 upeisiin paraurheilusuorituksiin
-
Ajankohtaista
- Valitse aiheen mukaan
- Muut
Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää! Tutustu vuoden 2025 upeisiin paraurheilusuorituksiin
3.12.2025

Joulukuun 3. päivä juhlitaan taas kansainvälistä vammaisten päivää. Suomalaisessa paraurheilussa on nähty jälleen upeita suorituksia ja menestystä vuoden 2025 mittaan, kun urheilijat ovat tavoitelleet erilaisia huippujaan. Tässä muutamia hienoja paraurheiluhetkeä tältä vuodelta.

Ellen Nirhamolle ensimmäinen Pohjois-Euroopan mestaruus paravoimanostossa
Tammikuisen Pajulahti Games -tapahtuman yhteydessä nähtiin entistä suuremmat paravoimanoston SM-kilpailut, ja Suomen mestaruuksien ohella päästiin kilpailemaan myös epävirallisista Pohjois-Euroopan mestaruuksista, kun mukaan saatiin voimanostajia suomalaisten lisäksi Iso-Britanniasta ja Virosta. Naisten 41-kiloisten sarjassa voittoon nosti Ellen Nirhamo.

Inkki Inola upeasti pronssille parahiihdon MM-kilpailuissa Toblachissa
Ensi vuonna Milano-Cortinan paralympialaisissa mitalia tavoitteleva Inkki Inola hiihti kuluvan vuoden helmikuussa yhdessä silloisen opashiihtäjänsä Arttu Kaarion kanssa upeasti näkörajoitteisten hiihtäjien luokan MM-pronssille perinteisen 10 kilometrin väliaikalähtökilpailuilla. Toblachin kilpailun voittoon hiihti Yhdysvaltojen Jake Adicoff ennen toiseksi sijoittunutta Norjan Thomas Oxaalia.

Sisujengillä unohtumattomat talvimaailmankisat Torinossa: ”Päällimmäisenä mieleen nousee yhteenkuuluvuuden tunne”
Maaliskuussa Special Olympics -talvimaailmankisat Italian Torinossa toivat Suomen 34 urheilijan Sisujengille unohtumattomien elämysten ja uusien kokemusten lisäksi 18 mitalia.
Lue lisää

Jouni Tähdelle jälleen pyörätuolibiljardin EM-kultaa
Kaikkien aikojen menestynein pyörätuolipelaaja Jouni Tähti kasvatti jälleen Euroopanmestaruuksien määräänsä, kun hän nappasi 32. mestaruutensa Tallinnan EM-kilpailujen 8-pallosarjan finaalissa "arkkivihollisestaan" Ruotsin Henrik Larssonista.
Lue lisää

Jonna Aaltoselle parakouluratsastuksen Pohjoismaiden mestaruus
Myös Pariisin paralympialaisissa vuonna 2024 nähty Jonna Aaltonen voitti kesäkuussa kotikisoina Ypäjän Hevosopistolla järjestettyjen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailuiden parakouluratsastuksessa kultaa Para Grand Prix vapaaohjelmassa hevosensa Laxton For U:n kanssa. Jonna voitti vuoden aikana myös Suomen mestaruuden ja hallimestaruuden ja oli EM-kisoissa seitsemäs.

Vilmille kultaa ja Pesarille pronssia sokkopingiksen MM-kilpailuissa
Kesäkuussa suomalaisnaiset nappasivat kaksi mitalia sokkopingiksen MM-kilpailuissa Italian Silvi Marinassa. Hanna Vilmi voitti kultaa ja Jaana Pesari pronssia. Vilmille MM-kulta oli uran kolmas, aiemmin hän on voittanut mestaruuden 2015 ja 2017. Suomi voitti kisoista myös joukkueturnauksen hopeaa.

Neea Sahlströmin EPYG-tapahtuma huipentui keihään kultaan
Heinäkuussa Keiteleen Nujua edustava yleisurheilija Neea Sahlström päätti European Para Youth Games (EPYG) -tapahtuman Istanbulissa yltämällä keihään mestaruuteen. Kansainvälinen nuorten paraurheilijoiden monilajikilpailutapahtuma jätti Sahlströmille muutenkin positiivisen mielen.

Nader Khalilille 4 kehitysvammaisten Virtus-uinnin MM-hopeaa
Elokuussa 2000-luvun tähän mennessä ainoa kehitysvammainen paralympiaurheilija Nader Khalili edusti Suomea Virtus -järjestön kehitysvammaisten MM-uinneissa Thaimaan Bangkokissa. Khalili nappasi kisoista neljä hopeaa: kolme vapaauinnista 400, 1500 ja 800 metrin matkoilta ja yhden selkäuinnista 200 metrin matkalta. Mitalien lisäksi Khalili ui uudet parauinnin Suomen ennätykset 50 metrin rintauinnissa ja 400 metrin sekauinnissa sijoittuen molemmissa neljänneksi.

Natalie Örnkvistille triplapronssia parauinnin MM-kisoista
Syyskuussa Natalie Örnkvist ui triplapronssille parauinnin MM-kilpailussa Singaporessa. Kaikki Örnkvistin kolme pronssia tulivat vapaauinnista 100, 50 ja 200 metrin matkoilta. Mitalien lisäksi Örnkvist ui yhteensä kahdeksan uutta parauinnin Suomen ennätystä.

Iida Lounelalle ensimmäinen parayleisurheilun MM-mitali pituudesta
Pariisissa 2024 paralympiadebyyttinsä tehnyt Iida Lounela hyppäsi lokakuussa Delhin MM-kisoissa ensimmäiseen MM-mitaliinsa. Pronssimitali irtosi uran parhaalla arvokilpailutuloksella 528.
Lue lisää

Näkövammaisten ampumaurheilujoukkueelle EM-pronssia
Lokakuussa Para-ampumaurheilun luotilajien EM-kilpailuissa Kroatian Osijekissa Suomi sijoittui näkövammaisten ampujien joukkuekisassa pronssille. Joukkueessa ampuivat Timo Nyström (Mikkelin Ampujat), Esko Karmala (Tikkakosken Ampujat) ja Janne Silas (Toijalan Urheiluampujat). Henkilökohtaisessa kilpailussa suomalaisista parhaiten menestyi Karmala ampuen 607.5, Nyström 582.5 ja Silas 571.3 pistettä.

Suomen maalipallonaiset nousivat vihdoin takaisin EM-mitaleille
Lokakuussa pelattiin myös maalipallon EM-kotikisat Kolmen kampuksen urheiluopiston Pajulahden kampuksella. Turnauksessa naiset pelasivat ensimmäiset arvokisaottelunsa valmentaja Felix Roggen alaisuudessa, ja joukkue saavutti saksalaiskomennuksessa heti mitalin, jota voinee sanoa suoraan historialliseksi: kyseessä oli ensimmäinen naisten arvokisamitali 16 vuoteen Suomelle, joka on voittanut lajissa vuoden 1992 paralympiakultaa.

Aleksi Kaidesojalle tuplapronssia down-urheilijoiden EM-kilpailuista
Vuoden uintimenestys jatkui taas loppuvuodesta, kun jyväskyläläinen Aleksi Kaidesoja voitti pronssia sekä 50 metrin perhosuinnissa että 100 metrin sekauinnissa Portugalin Albufeirassa käydyissä down-uimareiden EM-uinneissa. Kaidesoja on ensimmäinen suomalainen uimari, joka on saavuttanut mitalin down-uimareiden arvokilpailuissa.
Lue lisää

Aino Tapolalle pronssia parapöytätenniksen EM-kisoista
Vuoden 2025 viimeisin mitalisti on marraskuussa Ruotsin Heisingborgissa parapöytätenniksen EM-kilpailuissa pelannut Aino Tapola. Myös Pariisin 2024 paralympiajoukkueessa pelannut Tapola toi EM-kisoista kotiin pronssimitalin yhdistetyn 1–2 luokan ainoana ykkösluokan pelaajana.













