50 vuotta talviparalympialaisia: 1990-luvulla tasaista kasvua urheilijamäärissä ja mediahuomiossa

Milano-Cortinan talviparalympialaisissa 2026 juhlitaan tasan 50 vuoden kulumista kaikkien aikojen ensimmäisistä talviparalympialaisista. Minkälaisia talviparalympialaisia käytiin 1990-luvulla, ja kuinka Suomi tuolloin menestyi? 

Tignes-Albertville 1992

Vuoden 1992 talviparalympialaiset järjestettiin Ranskassa. Tignes-Albertvillen talviparalympialaiset järjestettiin ensimmäistä kertaa samassa paikassa kuin saman vuoden talviolympialaiset. Perinnettä on jatkettu siitä lähtien.

Urheilijat kisasivat 79 kultamitalista kolmessa eri lajissa. Jääratakelkkailu ei ollut mukana, koska ilmoittautuneita ei lajissa ollut tarpeeksi. Näytöslajeina olivat kehitysvammaisten alppi- ja maastohiihto sekä näkövammaisten ampumahiihto.

Suomen 16 urheilijaa voittivat 14 mitalia, seitsemän kultaa, kolme hopeaa ja neljä pronssia. Suomen loppusijoitus mitalitilastossa oli viides.

Albertvillen suomalaisurheilijoihin kuului muun muassa kisoissa paralympiadebyyttinsä tehnyt Kaija Tuikkanen, joka nousi Suomen näkövammaisten naishiihtäjien vahvan rintaman kirkkaimmaksi tähdeksi 1990-luvulla.

Tuikkanen ei ollut tyytyväinen kisoihin, vaikka ensimmäinen paralympiamitali, 15 kilometrin perinteisen kisan pronssi tulikin.

– Yhden mutkan takana oli ranskalaisia ja saksalaisia hiihtäjiä kaatuneena, ja minä kaaduin siihen samaan sumppuun. Siinä meni kultamitali, jäin pronssille.

Tuikkanen kaatui Albertvillessä myös viiden kilometrin perinteisellä jääden neljänneksi. Kisoista jäi runsaasti hampaankoloon tuleville vuosille, joiden aikana Tuikkanen tuli vielä voittamaan kolme paralympiakultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin lisää.

Toinen Albertvillen debytantti oli heti kaksinkertaiseksi paralympiavoittajaksi hiihtänyt Kari Joki-Erkkilä. Hän on ollut näihin päiviin asti kaikkien aikojen suomalainen kelkkahiihtäjä kaikkiaan kuudella paralympiakullallaan, kahdella hopeallaan ja yhdellä pronssillaan. Viiden ja kymmenen kilometrin matkoilla hän oli 1990-luvun paralympialaisissa voittamaton.

Joki-Erkkilä teki lopullisen läpimurtonsa juuri Albertvillessä 1992, missä voitti molemmat henkilökohtaiset matkat (5km ja 10km) ja sai hopeaa viestistä yhdessä Teuvo Ojalan ja Raimo Peltosen kanssa.

Lillehammer 1994

Vuoden 1994 talviparalympialaiset järjestettiin toista kertaa Norjassa, ja jo kahden vuoden päästä edellisistä Ranskassa järjestetyistä kisoista.

Taustalla oli Kansainvälisen olympiakomitean päätös siirtää talviolympialaiset eri rytmiin kesäolympialaisten kanssa, kun aiemmin kesä- ja talviolympialaiset oli pidetty samoina vuosina.

1990-luvun alussa päätettiin, että talvi- ja kesäolympialaiset vuorottelevat kahden vuoden välein. Jotta uusi rytmi saatiin käyttöön, seuraavat talviolympialaiset ja talviparalympialaiset järjestettiin jo 1994. Tämän jälkeen talviparalympialaiset on kilpailtu neljän vuoden välein, mutta eri vuosina kuin kesäparalympialaiset.

Lillehammerissa kilpailuihin osallistui 469 urheilijaa 31 eri maasta. He mittelivät 133 mitalisarjasta viidessä eri lajissa. Norja oli isäntämaana jälleen ensimmäinen 64 mitalilla.

Näissä kisoissa nähtiin ensimmäistä kertaa mukana kelkkajääkiekko, myöhemmältä nimeltään parajääkiekko.

Suomen joukkueessa kilpaili 22 urheilijaa, ja he toivat kotiin 24 mitalia, seitsemän kultaa, kuusi hopeaa ja 11 pronssia. Suomi oli tällä kertaa kisojen mitalitilaston seitsemäs.

Suomen paralympiavoitoista vastasivat seitsemän jo aiemmista paralympialaisista tuttua nimeä, maastohiihtäjät Jouko Grip, Kari Joki-Erkkilä, Tanja Tervonen (myöh. Kari) ja Kaija Tuikkanen.

Näissä kisoissa saatiin kuitenkin paralympiaurheilijoiden ja -mitalistien joukkoon uusi nimi, myöhemmin paralympiavoittajienkin joukkoon noussut näkövammainen hiihtäjä Sisko Kiiski. Hän otti ensimmäisistä talviparalympiaalaisistaan hopeaa B3-luokan 5 km perinteisen hiihtotavan matkalta ja pronssia 15 km perinteiseltä.

Nagano 1998

Japanin talviparalympialaiset järjestettiin vuonna 1998 Japanin Naganossa, ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella. Tapahtuma sai aiempaa suurempaa mediahuomiota, ja 150 000 katsojaa kokoontui seuraamaan kilpailutapahtumia.

Kilpailemassa oli 562 urheilijaa 31 eri maasta. He kilpailivat 122 kultamitalista viidessä eri lajissa. Norja 18 kullalla oli jälleen ensimmäisenä, mutta Saksa ei jäänyt paljon jälkeen.

Lajeista jääratakelkkailu oli viimeistä kertaa mukana vähäisen suosionsa takia.

Suomesta lähetettiin 21 urheilijaa kisaamaan. He voittivat 19 mitalia, joista kultaa ja pronssia oli molempia seitsemän ja hopeaa viisi. Näillä voitoilla Suomen loppusijoitus mitalitilastossa oli yhdeksäs.

Paralympiavoitot menivät jälleen aiemmista paralympialaisista tutuille hiihtäjille – nyt myös Sisko Kiiskelle, joka otti kultansa B3-luokan 15 km perinteisen matkalta. Kiisken oppaana hiihti Milano-Cortinan talviparalympialaisissa 2026 Inkki Inolan valmentajana toimiva Tuomas Törrönen.

Naisten pystyhiihdossa koko kisojen paras hiihtäjä oli Suomen Tanja Kari, joka voitti kolme kultaa: 5 km vapaalta ja perinteiseltä sekä 15 km perinteiseltä. Paralympiadebyyttinsä Naganossa taas teki Jaana Argillander, joka myöhemmin 2000-luvun puolella nousi paralympiavoittajaksi näkövammaisten naisten maastohiihdossa.

Näkövammaisten naisten viiden kilometrin perinteisellä Suomi ottikin Naganossa kolmoisvoiton. Kisan voitti Kaija Tuikkanen oppaanaan Hannu Aaltonen. Toiseksi hiihti Sisko Kiiski oppaanaan Tuomas Törrönen ja pronssia otti Jaana Argillander oppaanaan Arto Kaukonen.

Kisoista saatiin lisäksi kaksi näkövammaisten naisten matkojen kaksoisvoittoa, kun 5 km vapaalla Kaija Tuikkanen otti hopeaa ja Sisko Kiiski pronssia, ja 15 km perinteisellä Kiiski kultaa ja Tuikkanen hopeaa.

Katso kaikki 1990-luvun suomalaiset talviparalympialaisten mitalistit

50 vuotta talviparalympialaisia:

1980-luvulla käynnistyi monen suomalaisurheilijan pitkä paralympiaura

Pertti Sankilampi muistelee kaikkien aikojen ensimmäisiä kisoja

Örnsköldsvik 1976 avasi tien uudelle aikakaudelle